Popedan pitkä tie suomirockin huipulle

Tamperelainen Popeda on suomirockin klassikkoja, ja yhtye onkin muodostunut eräänlaiseksi suomalaiseksi instituutioksi vuosien varrella. Yhtyeen perusti Pauli “Pate” Mustajärvi jo vuonna 1977, ja siitä lähtien bändi on kolunnut keikkalavoja ympäri Suomea. 40-vuotiaan yhtyeen taipaleeseen on mahtunut monenlaisia vaiheita, sillä bändin on keikkaillut ahkerasti vuosikymmenestä toiseen. Yhtyeen alkuvuosina suomalainen rock otti vasta ensiaskeleitaan ja ammattimuusikoiden leipä … Lue lisää »Popedan pitkä tie suomirockin huipulle

Käsikirjoituksen kirjoittaminen elokuvalle

Seuraamalla näitä ohjeita, saat vinkit mainion käsikirjoituksen tekemiselle! Mieti tarina valmiiksi Suurin osa elokuvista on visuaalisia tarinoita, joten ensin on löydettävä idea. Kaikkia yksityiskohtia ei tarvitse saada vielä valmiiksi, tärkeää on keksiä yleinen ajatus elokuvalle. Motivaatiota voi hakea elokuvista, mistä itse pitää, tai kirjoista, joista nauttii. Näistä kannattaa poimia ylös ne seikat, jotka ovat itseen … Lue lisää »Käsikirjoituksen kirjoittaminen elokuvalle

Muistilista ennen elokuvan kuvaamista

Aikataulu ja tehokkuus Ennen elokuvan kuvaamista tulee päättää aikataulu. Siinä pysyminen on yksi edellytys onnistuneelle elokuvalle ja takaa myös sen, ettei elokuvan budjetti räjähdä käsiin. Ymmärrä ihmisiä Jo ennen kuvausten alkamista tulee huomioida työntekijöiden persoonallisuus. Mikäli joku vaikuttaa nalkuttavalta ja laiskalta työntekijältä, kannattaa suosiolla vaihtaa seuraavaan henkilöön. Huono työilmapiiri voi pilata koko projektin. Varavaihtoehdot Jokaista … Lue lisää »Muistilista ennen elokuvan kuvaamista

Aloittelevan elokuvantekijän virheet

Ensimmäisinä kuvausvuosina virheitä tulee tasaiseen tahtiin, mutta huomioimalla muutamat yleisimmistä virheistä, voidaan niiltä välttyä! Valmistelujen laiminlyönti Kun elokuvaa tehdään, on tärkeää valmistautua huolella. Uudet elokuvantekijät epäonnistuvat tässä usein, koska aina ei ole tiedossa mitä varten tulee varautua. Lista on pitkä, mutta tärkeimpiin asioihin kuuluu esimerkiksi useiden akkujen mukanapito, sopiva vaatetus, kelin tarkastaminen, lupien hankkiminen ja … Lue lisää »Aloittelevan elokuvantekijän virheet

Kuinka valita kuvauspaikka?

Oikean kuvauspaikan löytäminen on tärkeä edellytys elokuvan onnistumiselle. Lähes jokaisella kuvaajalla on muistoissa kaoottisia hetkiä, jolloin muistikortti on täyttynyt väärällä hetkellä, tai kameran akku on loppunut pahassa paikassa. Nämä virheet yritetään jatkossa välttää, mutta usein unohtuu yksi tärkeimmistä paikoista, eli oikeanlaisen kuvauspaikan valinta, jotta useimmat ongelmat voidaan ratkaista hetkessä. Lue vinkit ja onnistu kuvaamisessa! 1. … Lue lisää »Kuinka valita kuvauspaikka?

Äänet, ajoitus ja visuaalisuus elokuvissa

Pelkästään näyttelminen ja hyvä käsikirjoitus eivät riitä luomaan unohtumatonta elokuvaa. Tämän lisäksi tarvitaan myös huolellista suunnittelua tunnelman luomisessa, tilanteiden ajoittamisessa ja visuaalisessa toteuttamisessa. Ajoitus Ajoituksen suhteen järjestys on ensiosaisen tärkeää ja vaikka elokuva sisältäisikin monta tarinaa, tulee sen pystyä yhdistämään ne sulavasti. Lisäksi rakenne on hyvin tärkeä seikka ja tätä voidaan toteuttaa monilla eri keinoilla, … Lue lisää »Äänet, ajoitus ja visuaalisuus elokuvissa

Mikä tekee elokuvasta mukaansatempaavan?

Usein kun mietitään mukaansatempaavia ja unohtumattomia elokuvia, tulee mieleen monia asioita. Tarina on mukaansatempaava, hahmot ovat kiehtovia, ympäristö on lumoava, jokainen näyttelijä antaa parhaan suorituksen, ääniefektit ja musiikin maailma on täydellisesti tunnelmaan sopiva – kaikki nämä luovat yhdessä mahtavan elokuvan. Kun kaikki palikat ovat kohdillaan, voidaan lopputulosta pitää lähes aina menestyksenä. Jos halutaan itse lähteä … Lue lisää »Mikä tekee elokuvasta mukaansatempaavan?