Jos elokuvien tuottaminen on uusi asia, voi ohjaajan valitseminen tuntua haastavalta tehtävältä. Alkuun useimmat tuottajat luottavatkin erilaisiin toimistoihin, jotka etsivät tehtävään sopivimman osaavan ohjaajan. Vähitellen kuitenkin tietotaito alkaa myös itsellä kerääntyä ja vähitellen päästään siihen pisteeseen, jossa ohjaaja halutaan etsiä itse.
Hyvä ohjaaja voi auttaa parantamaan olemassaolevaa ideaa ja parhaimmat ohjaajat omaavat vahvoja näkemyksiä. He osaavat herättää jokaisen otoksen henkiin ja tuoda esille tunteita. Tämä on yksi tärkeimmistä ominaisuuksista, sillä oli kyseessä minkälainen elokuva tai video tahansa, sen tulee viedä viesti katsojan mieleen ja herättää tunteita. Elokuvien kuvaaminen on taidetta ja tämän takia parhaimmat ohjaajat ovat taiteilijoita.
Pelkästään taiteellisuus ei kuitenkaan riitä, sillä elokuvan tekeminen on aina yhteistyötä. Lukuisten henkilöiden työskennellessä yhdessä tiettyä päämäärää tavoitellen, on tärkeää että kommunikointi toimii ja yhteishenki on hyvä. Sen takia ohjaajan ja tuottajan on tultava toimeen ja molempien on ymmärrettävä mitä visiota viedään eteenpäin. Lisäksi ohjaajan on pystyttävä kommunikoimaan muiden työntekijöiden kanssa tavalla, joka ei jätä epäselvyyksille tilaa.
Ei kannata myöskään pelätä uusien lahjakkuuksien kokeilemista, sillä aloittelevilla ohjaajilla voi olla tuoreita näkemyksiä ja mikä tärkeintä, intoa joka tarttuu. Kunhan heillä on riittävästi näyttöä osaamisesta, esimerkiksi omatekoisten elokuvien saralla, kannattaa harkita tälläisen hiomattoman timantin hyödyntämistä.