Yhdeksäntoista toiveikasta elokuvantekijää suuntasi Berliiniin elokuvafestivaaleille kisaamaan Kultaisesta karhusta, joka on himoittu elokuva-alan tunnustuspalkinto. Helmikuun puolivälin jälkeen pidetyssä festivaalissa nähtiin kaikkiaan noin 400 upeaa elokuvaa. Festivaalin ja sen pääpalkinnon arvostuksen takana on se, että kyseessä on yksi vanhimmista elokuva-alan tapahtumista. 50 000 euron Kultainen karhu -palkinnon sai elokuva Touch Me Not. Elokuvan käsikirjoituksesta ja ohjauksesta vastasi arvostettu romanialainen elokuvaohjaaja Adina Pintilie. Elokuvaa perustuu tositapahtumiin. Elokuvan teemana on seksuaalinen läheisyys estoineen ja pelkoineen. Elokuvan tarkoitus on herättää katsojissa tiivistä keskustelua sekä seksistä, että vammaisuudesta. Ihmisen mieli on usein täynnä erilaisia estoja, joista pyritään elokuvan avulla pääsemään eroon. Elokuvafestivaalin muita odotettuja voittajia oli Hopeinen Karhu -palkinnon kanssa kotiin lähtenyt ohjaaja Wes Andersson, sillä hänen ohjauksensa Isle of Dogs oli yksi tapahtuman ennakkosuosikeista. Isle of Dogs on nukkeanimaatio, jossa ääneen on päässyt muun muassa Bill Murray, seikkailevat koirat. Suurta suosiota kerännyt fantasia pitää sisällään mielenkiintoisia poliittisia ulottuvuuksia aikuisen katsojan makuun.
Utøyan tapahtumista kertova tärkeä elokuva jäi palkinnotta
Monissa medioissa jatkuvasti esiintyvä ja ajankohtainen pakolaisteema on vahvasti läsnä Touch me not -elokuvassa. Useimmat meistä muistavat Utöyan saaren traagiset tapahtumat vuodelta 2011. Tapahtumista kertova elokuva jäi kuitenkin ennakko-odotuksista poiketen ilman kultainen karhu -palkintoa. Elokuva oli vahva suosikki palkinnon voittajaksi, mutta tekijät joutuivat palaamaan kotiinsa Norjaan ilman himoittua karhua. Utöya 22. juli -elokuva perustuu heinäkuussa 2011 Norjassa, Utöyan saarella tapahtuneeseen karmeaan terroritekoon. Anders Behring Breivik nimisen henkilön onnistui surmata 69 ihmistä saarella, johon oli kokoontunut runsaasti nuoria. Uhreista melkein puolet oli alaikäisiä. Kuolleiden ohella kuutisenkymmentä ihmistä haavoittui vaikeista luodeista saamistaan vammoista, ja toiset loukkaantuivat paetessaan. Elokuvan ohjaaja Erik Poppe haluaa muistuttaa katsojia äärioikeiston väkivallasta elokuvallaan. Kyseisessä elokuvassa seurataan kuvitteellista Kaja-tyttöä, joka etsii saarella sisartaan, yrittäen samalla löytää tarvittavaa suojaa ampujaa paetessaan. Elokuvan näyttelijät ovat melkein kaikki ensikertalaisia. Filmit esitetään aina alkuperäisillä kielillään, mutta englanniksi tekstitettyinä. Festivaalilla elokuvat esitetään hyvinkin erityylisissä teattereissa, noin 1600-paikkaisesta Theather am Potsdamer Platzista, pieniin ja intiimeihin teattereihin asti. Berliinin tunnuseläin on karhu, jota palkintoina jaettavat kultaiset ja hopeiset patsaat symboloivat.
Kotiteatteri esittää lempileffoja, myös Kultaisella karhulla palkittuja
Hollywood-elokuvat tulevat varmemmin elokuvateattereihin meillä Suomessakin, joten Berliinissä palkittujen elokuvien näkemistä voi joutua odottamaan todella pitkään. Varmimmin nämä upeat elokuvat näkee niiden omista elokuvia välittävistä nettipalveluistaan tai videovuokraamoista. Todellisuuteen pohjautuvat elokuvat ovat olleet niin elokuvateattereissa, kuin kotioloissakin todella suosittuja, ja niitä katsotaan yhä uudelleen ja uudelleen. Ihmisten suhtautuminen tositapahtumia sisältäviin filmeihin on aina myöskin täysin erilaista, kuin pääosin fiktioon perustuvissa elokuvissa. Elokuvan arviointi ja vertailu tositapahtumiin on aina myös yllättävän suosittua. Oikeanlaiset huonekalut tekevät elokuvan katselusta mukavaa ajanvietettä. Kotiteatteri kannattaa varustaa hifi-laitteistojen lisäksi asiaan kuuluvilla, mukavantuntuisilla huonekaluilla. Erittäin suosittuja hankintoja ovat TV-tuolit, joissa on hyvät pehmusteet ja keinumekanismi, unohtamatta jaloille hyvää tekevää jalkarahia. Nykyään suosittuja elokuvia voi valintansa mukaan katsoa niin elokuvateatterissa, kuin myös netin välityksellä kotona. Kotona parasta on, että elokuvan voi keskeyttää milloin vaan käydäkseen vessassa tai tehdäkseen lisää popcornia. Eikä tarvitse lähteä kotoa mihinkään, varsinkaan lippujen oston takia.