TEKIJÄT

TARU MÄKELÄ - OHJAAJA & KÄSIKIRJOITTAJA
Taru Mäkelä on elokuvantekijä, jonka edellinen elokuva, duunarikomedia Varasto oli viime vuoden suosituimpia kotimaisia elokuvia yli 200 000 katsojallaan. Uusimmassa teoksessaan Taru Mäkelä liikkuu jälleen toisessa suosikkilajissaan eli dokumenttielokuvan parissa. Viru –tarinoita hotellista on Mäkelälle tuttuun tyyliin elokuva joka on helppo katsoa, mutta vaikea unohtaa. Taru Mäkelä on Taideteollisesta korkeakoulusta vuonna 1989 Taiteen maisteriksi valmistunut elokuvantekijä, joka ohjaa elokuvien lisäksi myös teatteria ja kuunnelmia.

JOHANNA ONNISMAA - OHJAAJA
Jolle Onnismaa on dokumenttiohjaaja, valokuvaaja ja elokuvan monityöläinen. Hän on valmistunut dokumenttiohjaajaksi Taideteollisesta korkekoulusta 2006 ja valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutista 1991. Taideteollisen korkeakoulun lopputyönä Onnismaa ohjasi dokumenttielokuvan Taakankantaja (Kinotar 2006). Dokumenttityön lisäksi Onnismaa toimii elokuva-alalla apulaisohjaajana ja stillkuvaajana

TUULI KUITTINEN LEIKKAAJA & KÄSIKIRJOITTAJA
Tuuli Kuittinen on Viru-tarinoita hotellista –dokumenttielokuvan leikkaaja ja toinen käsikirjoittaja. Kuittinen on Suomen eturivin elokuvaleikkaajia ja kuuluu Kinoston kanssa yhteistyötä tekeviin luottohenkilöihin. Kinostolaisia yhdistävät samat ominaisuudet: työ tehdään sydän lämpimänä ja pää kylmänä. Kuittinen on leikannut myös Taru Mäkelän elokuvat Saalis ja Varasto.

JOUKO SEPPÄLÄ KUVAAJA & TUOTTAJA
Joukko Seppälä on suomalainen elokuvaaja ja Kinosto Oy:n toinen omistaja. Hän aloitti uransa kahdeksankymmentäluvulla lukuisten elokuvafestivaaleilla palkittujen lyhytelokuvien kuvaajana. Lyhytelokuvien jälkeen hänen päätyönsä ovat olleet palkitut sota-aiheiset dokumentit, kuten Lotat ja Daavid - tarinoita kunniasta ja häpeästä. Seppälä kuvasi myös Taru Mäkelän menestyselokuvan Varasto.

KINOSTO OY
Kinosto on Oy on Taru Mäkelän ja Jouko Seppälän yhdessä omistama tuotantoyhtiö, joka perustettiin vuonna 2005. Seppälä ja Mäkelä ovat tehneet yhdessä kaikki merkittävimmät elokuvansa, joita ovat mm. dokumenttielokuvat Viipurin poika, Lotat, Daavid - tarinoita kunniasta ja häpeästä sekä Saalis. Kinosto Oy valmistaa pitkiä näytelmäelokuvia ja dokumentteja sekä itsenäisesti että kansainvälisinä yhteistuotantoina. Viru - tarinoita hotellista lisäksi Kinostolta tulee vuonna 2013 ensi-iltaan heidän yhdessä tuottamansa kansainvälinen komedia Mieletön elokuu.